torstai 28. maaliskuuta 2013

Morsiamen muistilista


Olet ihanassa valmistellaan pitkin vuotta ihania morsiamia alttarille : ) 
Pian on taas kesä ja hääkiireet alkaa meilläkin. Ihanaa, että häitä on nykyään myös pitkin vuotta mutta kesä on edelleen suosituinta aikaa. Sen vuoksi kirjoittelen nyt vähän muistilistaa morsiamille, mitä kannattaa ottaa huomioon meikin ja hiusten kanssa! 


Kampaajan ja meikkaajan kanssa kannattaa käydä keskustelemassa etukäteen kampauksesta ja meikistä, johon vaikuttaa puvun lisäksi morsiuskimppu, huntu sekä mahdolliset hiuskoristeet. Kukkia tilattessa voi tilata myös upeita hiuskortisteita kukista, joista saa usein ideaa kampaukseen ja meikkiin. Hääkampausta- ja meikkiä kannattaa kokeilla jo etukäteen. Meikkaajan ja kampaajan kanssa on hyvä suunnitella lookki etukäteen, joten hääpäivänä ei tarvitse stressata koska tietää mitä saa :)


Hääpäivä vaatii meikiltä paljon. Meikin on kestettävä siistin ja raikkaan näköisenä aamusta yömyöhään. Huolella tehty meikki on kestämisen edellytys, joten tässä asiassa kannattaa luottaa ammattilaiseen. Häämeikissä on hyvä muistaa, että sen tarkoitus on korostaa morsiamen omaa kauneutta, pitää meikki morsiamen näköisenä mutta kuitenkin on kyse häämeikistä johon kannattaa panostaa. 





Jos teet itse meikkisi, muista alustaa se hyvin. Meikinpohjustus, luomiväripohjustus, huulten pohjustus jne. 
Meikkipohja on häämeikin tärkein osa! Kukaan ei halua että iho on läikikäs, silmän aluset mustat mutta esim. huulimeikki on kaunis. Meikkivoide tulisikin olla "arkimeikkivoidetta" paksumpi ja tärkeää ovat myös varjostukset ja poskipuna. 
Huulet saat kestämään kauemmin, kun huulipunan jälkeen painat kevyesti huulesi kasvopaperiin ja tuputat päälle hieman puuteria. Tämän päälle vielä kerros punaa. Silmämeikkiin kannattaa myös panostaa. Laadukas luomiväri, vedenkestävä ripsiväri ja rajaus. Huolellinen ja kaunis meikki vaatii myös hyvät siveltimet, ilman niitä meikistä tulee helposti suttuinen. 


Muista ottaa huomioon kampaukseen ja meikkiin tarvittava aika hääpäivänäsi. Olet Ihanan tytöt tulevat tekemään meikin ja kampausken hääpäivänäsi sovittuun paikkaan.  Usein tulemme hotelliin tai kotiin tekemään hääporukan meikit ja kampaukset. Se helpottaa aamun kiirettä ja morsian saa ottaa kaunistumishetken ihan rennosti, vaikka kuohuvaa juoden :) 

Meikin ja kampauksen tekoon kannattaa varata reilusti aikaa. Yleensä sovitaan koekampauksen yhteydessä aika, koska sen jälkeen on helppo arvioida, kuinka kauan kampaus ja meikki vie aikaa. Tietenkin myös kaasojen ja muiden perheenjäsenten meikit ja kampauset onnistuu mutta niidenkin aikataulutus on hyvä miettiä etukäteen.


Ihon hoito on aloitettava huomattavasti ennen h-hetkeä. Ihon puhdistus tehdään noin kaksi viikkoa ennen häitä, ja edellisenä iltana iho kuoritaan ja kasvoille levitetään rentouttava, kosteuttava naamio. Silmän ympäryksille levitetään oma naamio, joka poistaa turvotusta ja tummentumia. Huollata ripsienpidennykset ja värjäytä kulmat. Muista myös juoda paljon vettä, se helpottaa turvotusta ja voitelee muutenkin kehoa sisäisesti. Ihon hoidon tulee ulottua myös kaulalle ja koko sille alueelle, jonka puku jättää paljaaksi. Myös käsien hoito tulee muistaa. Rakennekynnet, geelikynnet, manikyyri tms.. Huom! Älä kokeile uusia tuotteita juuri ennen hääpäivää!!!


Hiukset kannattaa pestä edellisenä iltana ja föönata kuivaksi. Älä laita mitään SUPER hoitavia aineita tai öljyjä hiuksiin. Muotovaahdon tai lämpösuihkeen voit laittaa mutta älä käytä turhaan muita muotoilutuotteita.  


Tietenkin tärkeää on myös laittaa hiusväri kuntoon ennen häitä. Noin 1 viikko ennen häitä on hyvä. Esim tummat hiusvärit värjäävät helposti päänahkaa ja hiusrahaa. Värjäys ja leikkaus on helppo tehdä esim. koekampausen kanssa samaan aikaan.


Sulhasellekin on hyvä varata kasvopapereita tai puuteria, jotta hänkin on edustavimmillaan pitkän päivän ajan. Erityisesti kuvatessa voi tulla hyvinkin kuuma ja on kurja mikäli hääkuvissa hymyilee kiiltävänaamainen sulho.



Hääpäiväksi morsiamen on hyvä varata pikkulaukkuunsa ainakin puuterin, kasvopapereita ja huulipunan. Jos puuteria lisätään useasti päivän ja illan mittaan, tulevat juonteet nopeasti esille joten kiilto on parempi taputella välilläkasvopaperilla pois.
Annamme myös mukaan pinnejä, jos kampauset sellaista vaatii. 

TULIPAS INFOA!! TOIVOTTAVASTI TÄSTÄ ON APUA TULEVILLE MORSMAIKUILLE :) 


Olet Ihana
Suvianni & Jessica 


3 kommenttia:

  1. Hei, mistä näkisin tämän vuoden hinnaston? Haluaisin varata teiltä häämeikkauksen+kampauksen itselleni sekä meikkauksen+kampauksen kaasolleni ensi vuoden toukokuulle, otatteko jo varauksia vastaan? :)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Teillä on varmaan kaikki tämän vuoden heinäkuun lauantait jo varattu?

    VastaaPoista
  3. Voiko teihin olla yhteydessä sähköpostitse?

    VastaaPoista